Doulankin töissä

25.04.2018

Ystävyys Annikan kanssa alkoi Olarin vanhan kirjaston lukusalista keväällä 1985. Annika oli kyllä samassa lukiossakin, mutta siihen aikaan liikuttiin vielä eri seuroissa. Keväällä -85 kuitenkin istuimme molemmat pänttäämässä pääsykokeisiin ja näin kaksi koheltajaa löysi toisensa tylsyyden keskellä. Ilahdutimme kanssapänttääjiä mm. järjestämällä eräänä iltapäivänä lukusallin kuoharitauon. Tuon kevään jälkeen Annika on ollut oleellinen osa omaa elämääni juhlassa ja arjessa.

Kun lähdin Irlantiin töihin, Annika tuli käymään. Hän oli jutellut äitini kanssa ja kysellyt kuulumisia ja jäänyt äitini puheista sellaiseen harhaiseen käsitykseen, että minulla olisi ollut Dublinissa jotenkin tylsää ja päätti tulla ilahduttamaan. Vietimme Dublinin pubeissa ja klubeissa ja siihen mennessä kerätyn kaverpiirini kanssa muutamia hyvin, hyvin vauhdikkaita päiviä.

Kun etsin uutta työpaikkaa, Annika tiesi mistä kysyä. Kun perustin yrityksen, Annika oli ensimmäisenä tukemassa ja järjestämässä sopivaa projektia. Annika oli aina erittäin lojaali ystävilleen.

Yksi tärkeimmistä muistoista liittyy varmasti tyttäreni Ainon syntymään. Asuimme tuohon aikaan eri maissa puolisoni kanssa, ja mietiskelin jossain Annikan järjestämistä lukuisista juhlista, olisiko ollut Vappu, että miten sitä jaksaa siellä synnytyssalissa itsekseen.

Annika innostui välittömästi. "Hei, mä tuun sulle doulaksi, saanko mä??". Ja niin Annika tuli. Annikamaiseen tapaan hän paneutui aiheeseen hyvällä draivilla ja tiesi lopulta todennäkösesti synnyttämisestä ja doulan hommista enemmän kuin paikalla ollut kätilö. Kun H-hetki koitti, Annika riensi tarmokkaaseen tapaansa takin liepeet liehuen paikalle kassi täynnä aromaterapiaöljyjä ja sisustus- ja puutarhalehtiä. Itse lojuin ammeessa ja Annika luki ääneen lehtiä ja suihkutti lämmintä vettä selkään. Öljyille tosin ei löytynyt käyttöä, sillä Aino tuli lopulta maailmaan varsin vauhdikkaasti. Varmasti sekin oli jollain kosmisella tavalla Annikan vaikutusta. Olen ollut aina suunnattoman iloinen ja kiitollinen tuosta läsnäolosta.

Annika oli monipuolinen ihminen ja hänellä oli kyky kiinnostua ja innostua monenlaisista asioista, ja hyödyntää tätä vaikeissakin tilanteissa. Muistan myös kun joskus jonkun leikkauksen jälkeen olin puhdistamssa jotain märkivää haavaa Annikan kotona Olarissa. Annika joutui käymään läpi lukuisia leikkauksia tsunamin jälkeen ja joku toinen olisi ehkä valitellut leikkauskipuja ja tulehtuneita haavoja, mutta ei Annika. Siinä siteitä vaihtaessani, Annika lähinnä keskittyi ohjeistamaan operaatiota ja selostamaan uusimpia haavanhoitomenetelmiä. Erikoislääkäri olisi ollut kateellinen selostuksen sujuvuudesta ja tarkkuudesta.

Annika oli omalla alallaan huippuasiantuntija, hänellä oli laaja verkosto ja hän teki upeaa työtä maahanmuuttoasioiden parissa, ja vaikutti urallaan sekä suoraan että välillisesti monen ihmisen elämään, myös minun. On todennäköisesti ainakin osittain Annikan ansiota, että aikoinaan suuntauduin ohjaavaan, konsultoivaan ja valmentavaan työhön. Ennenkaikkea Annika oli kuitenkin rakas ystävä, upea, valovoimainen, särmikäs ihminen, joka oli ja uskalsi olla aina oma itsensä ja luotettu läheinen, jonka kanssa jaettiin monenlaiset ilot ja surut.

Leena Leiponen