Tärkeilemätön hyvän hengen luoja

16.05.2018

Annika, tutustuimme toisiimme aluksi työn ja myöhemmin yhteisten ystävien kautta. Ensimmäisen kerran näin sinut noin 90-luvun puolivälissä, kun osallistuin johonkin maahanmuuttoasioita käsittelevään seminaariin. Olit jo nimenä tunnettu asiantuntija. Muistan, että tauon aikana vaihdoimme muutaman sanan. Jostain syystä puheeksi tuli pohjoissuomalainen taustani. Vitsailit, että puhut muuttoliikkeestä, vaikka itse olet asunut Espoo-Helsinki -akselilla koko ikäsi ja että mielestäsi minulla oli varmasti parempi tuntemus siitä, miltä tuntuu vaihtaa koko elämänpiiriä. Tyypillistä sinua, opin myöhemmin. Nostit ihmisistä esiin sellaisia positiivisia asioita, pieniäkin, joita itse emme tulleet edes ajatelleeksi.

Sittemmin työskentelimme yhdessä tiiviisti kahteenkin otteeseen. Ensiksi Helsingin kaupungilla, kun työskentelit siellä maahanmuuttoasioiden johtajana ja vielä viime vuosina, kun jalkautimme kotouttamisen osaamiskeskuksen työtä eri puolille Suomea.

Maahanmuuttojohtajana olit analyyttinen, visionäärinen ja rohkea. Pystyit yhdistämään teorian ja käytännön vahvasti Helsinkiä kehittävällä tavalla. Esimiehenä olit vaativa, mutta kannustava. Luotit työntekijöihin ja annoit vaikeitakin tehtäviä. Epäonnistumisen hetkinä puolustit aina työntekijöitäsi ja seisoit heidän takanaan. Sinulla oli poikkeuksellinen taito nähdä työntekijöiden potentiaali ja kannustaa ammatillisessa kehittymisessä. Joskus saatoit vaikuttaa kulmikkaalta, sillä et kestänyt löysää, mielikuviin perustuvaa puhetta maahanmuuttoasioissa. Perustit näkemyksesi tutkittuun tietoon ja menit eteenpäin asiapohjaisilla argumenteilla. Mutta et tärkeillyt tai mollannut muita. Päinvastoin, sinulla oli itseironiaa, ja huumorintajusi oli lempeän terävää. Pidit yllä hyvää ja hauskaa työilmapiiriä, joka kannusti antamaan parhaansa ja loi yhteenkuuluvuutta.

Mutta nyt muistan sinut ennen kaikkea ystävänä. Kanssasi saattoi puhua kaikesta, mikään aihe ei ollut sinulle hankala. Viimeksi, vain vähän aikaa sitten, istuimme Liisankadun keittiössä ja päädyimme puhumaan ikääntymisestä. Kerroit, että voisit vanhana asua kommuunissa ystävien ympäröimänä. Ja tietysti puhuimme koirista, puhuimme aina koirista. Fendistä, Andysta, Sulosta, Hymystä, Noorasta, Rondasta, Patesta.

Porukassa patikoimme Inarissa ja Äkäslompolossa, risteilimme rojalistiklubina Ruotsiin ja järjestimme omintakeisia kesäfestivaaleja, joiden teemat ovat vaihdelleet Urho Kekkosesta voimauttavaan valokuvaan. Olit tietoinen trendeistä ja tyyleistä, mutta se ei rajoittanut sinua. Olen nähnyt sinun asettuvan yhtä luontevasti ruotsinlaivan karaokebaariin kuin kansainvälisille kongressi-illallisillekin. Olit loistavaa matkaseuraa, sillä olit utelias ja kiinnostunut uusista paikoista, ihmisistä ja ilmiöistä.

Annika, kun muistelen sinua tässä kirjoituksessa, määrittelen sinua ja nimeän ominaisuuksiasi. Mutta samalla olen erittäin tietoinen siitä, että juuri sinä pakenet kaikkia määrittelyjä itsestäsi. Olit persoonallinen ja karismaattinen oman tiesi kulkija. Zlatan Ibrahimovicin analyysiä itsestään mukaillen: Annika oli Annika!

Poismenoasi on vaikea uskoa. Kaipaan sinua.

Leena