Rakastava äiti

25.04.2018


Annika oli minulle kuin toinen äiti. Tiemme kohtasivat päiväkoti Regnbågenin leikkisissä maailmoissa, kun minä olin vasta 4-vuotias. Siellä tapasin myös parhaan ystäväni, Annikan tyttären Violan. Annika on ollut elämässäni siitä lähtien, tuoden iloa ja hyviä muistoja.

Annikan sinnikkyys on arvokas ja tuloksia tuottava piirre, joka näkyy myös hänen tyttäressään. Muistan kun Viola lukittautui päiväkodissa vessaan tunneiksi, koska hän ei halunnut pistää kurahousuja päälleen. Vasta silloin hän suostui tulla vessasta ulos, kun äiti tuli hakemaan päikkäristä kotiin. Vuosien varrella kerkesimme matkustellakin yhdessä. En ikinä unohda kuinka roikuimme auton kauhukahvoissa Violan kanssa, kun hurjastelimme Espanjan kapeita vuoristoteitä Annikan kyydissä kohti El Colmenaria. Rakastan hurjapäisiä kuskeja!

Viimeiseksi jäänyt keskusteluni Annikan kanssa oli kaunis. Astuin Liisankadun asuntoon ja heti kuului Annikan heleä ääni keittiöstä kutsuen tulemaan sinne. Halasimme ja istahdin keittiöjakkaralle vaihtamaan kuulumisia. Annika hääri samalla keittiössä ja tarjosi minulle itsetehtyä kevätkeittoa, joka oli muuten älyttömän hyvää. Olin ollut juuri matkalla Barcelonassa, joten luonnollisesti keskustelumme suuntautui Katalonian itsenäistymiseen ja sitä kautta muihin samantyyppisiin keskustelunaiheisiin. Kyseiseen hetkeen kiteytyy Annikan intohimo politiikkaan ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuin myös aito kiinnostus Violan ystäviä ja muita tuttuja kohtaan.

Annika kasvatti kaksi upeaa lasta, joista toiseen olen päässyt tutustumaan paremmin kuin hyvin. Violan kanssa olemme jakaneet elämän ilot ja surut, ylä- ja alamäet. Nyt seison hänen rinnallaan jakaen tämän surun. Kiitos Annika. Annoit meille kaikille niin monia iloisia hetkiä, jaoit rakkautta ja viisautta ja olit aina siinä. Kiitos että annoit meille osan itseäsi, Violan. Tämä kaunis persoona tulee aina olemaan minulle rakas ystävä.

Liitteenä oleva kuva on minun 5 v. syntymäpäiviltäni (v. 2002). Muut lapset ovat kerääntyneet rinkiin jakamaan lahjoja, mutta Viola istuu mieluummin äidin turvallisessa sylissä.

Äidin ja tyttären ikuinen rakkaus.

Nuku hyvin Annika.

Sonja