Kukkiva kollega Annika

01.05.2018

Surun viikko on jo taittunut, mutta työpaikalla tuntuu omituiselta. Viereisessä huoneessa aika on pysähtynyt. Kaunis georgialainen teekannu seisoo pöydällä ja paperit ovat levällään niin kuin ne flunssaiselta Annikalta jäivät. Kun sain tiedon hänen yllättävästä menehtymisestään, mieleeni tuli surun ja epäuskon lisäksi Mirja Kuivaniemen runo:

Menen maahan

juurten alle.

Hengittämään roudan huurut.

Avaan keväälle sylini.

Kukin vielä kuoltuani.

Koska niin Annika tekee. Hän oli valoisa ja konstailematon kollega, aina positiivinen ja muita kannustava. Hän osasi vaatia ja haastaa, mutta vielä enemmän hän nosti, tuki ja innosti. Hänen kanssaan oli helppo keskustella mistä tahansa, koska hän tiesi kaikesta ja hänellä oli näkemyksiä. Hän arvosti keskustelukumppaneitaan, vaikka olisi ollut aivan toista mieltä. Hän osoitti välittömällä tavallaan, että syvyys ja keveys voivat asua samassa päässä. Jään kaipaamaan kukkivaa työkaveria.

Katja Vänskä-Rajala


Sivut on luonut Tarja Rantala, ota yhteyttä: forssu(att)elisanet.fi tai puh. 040 7320521
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita