Kaikista maailman ilmiöistä kiinnostunut ystävä

09.09.2018

(Puhe OECD:n kotouttamista koskevan selvityksen  esittelytilaisuudessa 5.9.2018 Finlandia-talolla)

Arvoisat seminaarin osanottajat, kollegat, ystävät ja Annikan perheen jäsenet

Suuri kiitos tästä kunniasta olla puhumassa täällä Annikasta, ystävästä ja kollegasta, joka kaiken muun tekemänsä työn lisäksi teki aloitteen tänään esitellyn selvityksen käynnistämiseksi.

Se on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeäksi Annika koki tutkimustiedon ja sillä johtamisen. Aivan ensiarvoisen tärkeää oli myös hankkia tietoa kansainvälisiltä kentiltä, vertailla ja ottaa opikseen muiden tekemisistä.

Työn tilaaja, työ- ja elinkeinoministeriön Kotouttamisen osaamiskeskus oli alkujaan Annikalle täydellinen työpaikka. Siinä saattoi hyödyntää tutkimustietoa yhteiskunnan käyttöön. Tutkimustaustastaan huolimatta hän ei uppoutunut tutkimusten syövereihin ja teorioihin, vaan ymmärsi osaamiskeskuksen tehtäväksi käyttötiedon tuottamisen niin käytännön maahanmuuttotyön tueksi kuin poliittisen päätöksenteon taustaksi.

Lastensa lisäksi intohimoinen suhtautuminen työhön oli todennäköisesti tärkeä tekijä, joka auttoi häntä rakentamaan elämäänsä uudelleen koko perhettä kohdanneen tsunami-tragedian jälkeen. Hän ei säästellyt itseään viedessään eteenpäin tärkeäksi kokemiaan asioita. Toimeen tarttuvana ja aikaansaapana hän ehti saada paljon aikaiseksi ja hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa, mutta toisin kävi. Kaikesta huolimatta, tarve kotouttamisen osaamisen syventämiseen, tiedon tuottamiseen ja sen hyödyntämiseen ei ole kadonnut minnekään. Ennemminkin voisi sanoa, että maahanmuutto yhteiskuntapolitiikan lohkona on kasvattamassa edelleen kokoaan. Ilman tutkimista, tekemisestä tulee hutkimista.

Edelliset puhujat ovat jo hyvin kuvailleet Annikan niin ammatillisia kuin persoonallisia ominaisuuksia. Niin ovat tehneet myös monet muut hänen muistosivuilleen kirjoittaneet ystävät ja yhteistyökumppanit. Päädyin sivujen tekijäksi, kun moni tunsi tarvetta ottaa osaa yhteiseen suruun ja jakaa kokemuksiaan ja tuntemuksiaan Annikan kanssa tehdystä työstä ja yhdessä vietetystä ajasta. Lyhyessä ajassa sivuille kertyi yli neljäkymmentä muistokirjoitusta. Kävijöitä annikaforsander.fi-sivuilla ollut tähän päivään mennessä yli kymmenen tuhatta.

Muistokirjoituksista piirtyy kuva rohkeasta tutkijasta ja virkamiehestä, joka saa suunsa auki ja kiteyttää vaikeitakin asioita ymmärrettävästi. Privaatti-Annika puolestaan lähtee takin liepeet lepattaen vaikka avustamaan synnytykseen ja järjestää kuoharitarjoilun lukusalin tylsyyteen.

Persoonallinen, mutta tärkeilemätön Annika teki moniin vaikutuksen laaja-alaisella tietämyksellään ja varmasti myös siksi, että hän oli aina valmis auttamaan ja järjestämään tapaamisia ihmisille, joiden hän arvioi hyötyvän toistensa osaamisesta ja kontakteista. Tässä minua edellä puhuneeseen Haniin tutustuin Annikan kautta viimeksi, ja nyt on ikävä kyllä myös sanottava, että viimeiseksi, sillä se kerta oli viimeinen, kun Annikan kanssa tapasin kasvotusten. Annika arvioi aivan oikein, että Lähi-idästä kotoisin oleva Hani pystyisi avaamaan minulle sen maailman kulman ajattelua tavalla, joka auttaisi minua nykyisessä työssäni. Niin tyypillistä Annikaa!

Annika tiesi ja tunsi suunnilleen kaikki Suomessa maahanmuuttotutkimusta tekevät, ja monesti häntä suositeltiinkin sparraajaksi uransa alussa oleville tutkijoille. Sitä työtä hän teki mielellään ja epäilemättä juuri siksi hän myös pysyi ajan hermolla.

On oikein osuvaa, että hänen muistorahastonsa on suunnattu nuorille tutkijoille ja heidän konferenssimatkojensa tukemiseen ulkomaille. Rahastoa hallinnoi Etmu, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura, jonka perustajajäseniä Annika oli. Ensimmäinen avustuksen haku avautuu tällä viikolla.

Annika oli idearikas visionääri, joka kehitteli ennakkoluulottomasti erilaisia ratkaisuja, joilla maahanmuuttajien toisenlaiset taidot ja osaaminen saataisiin hyödyttämään yhteistä hyvää. Hän alkoi miettiä jo kauan sitten monia sellaisia asioita, jotka vuosia sitten tuntuivat mahdottomilta, mutta jotka tänään ovat arkipäivää.

Hyvä esimerkki siitä lienee yrittäjille tarkoitettu oleskelulupa, joita on alettu myöntää 1.4.2018 alkaen. Muistan Annikan puhuneen tämän tyyppisten lupien tarpeesta jo silloin, kun hän oli töissä Helsingin kaupungilla.

Annika osasi irrottautua totunnaisista ajattelukaavoista, ja juuri siksi hänen kanssaan olikin niin inspiroivaa ja hauskaa. Hän oli luova ja ennakkoluuloton ajattelija, joka liikkuessaan prosessoi koko ajan näkemäänsä. Hän näki pienessä ja yksityisessä yhteyden laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Annikalla oli yleensä aina tulenpalava halu matkustaa jonnekin ja matkoja hän tekikin monenlaisissa kokoonpanoissa. Minä matkustin hänen kanssaan myös jonkin verran kotimaassa, milloin minnekin. Päästäkseen Suomessa ylipäätään johonkin, täytyy yleensä ajaa pitkiä matkoja läpi metsien, pajupuskien reunustamien pakettipeltojen ja tyhjänoloisten kaupunkien.

Yksi usein toistuvista teemoistamme noilla matkoilla oli miettiä, miten tänne Suomeen saataisiin vähän enemmän vipinää. Kehittelimme erilaisia työvoiman maahanmuuton ohjelmia, joissa kohderyhmän koko ja kansalaisuus vaihteli milloin minkäkin taloussuhdanteen ja trendin mukaan muutamasta sadasta tuhannesta aina miljoonaan.

Matkojen aikana mietimme ihan vaan harjoituksen vuoksi, millaisin operaatioin erilaiset osaajat sijoitettaisiin eri puolille Suomea. Millaisia toimenpiteitä tarvittaisiin, että pellot tulisivat taas viljellyiksi, tai no, jos ei viljellyksi, niin ainakin joka puolella kukoistaisi mitä erilaisimpia kasveja versovat keittiö- ja kotipuutarhat, joiden tuotteita myytäisiin ensin toreilla ja sitten kaupoissa. Miten pelkästään jo niiden siivittämänä perustettaisiin uudenlaisia yrityksiä eikä vaan ravintoloita, vaan myös erilaisia palveluja, kun tulijat alkaisivat soveltaa meille uusia taitoja heille uudenlaisessa ympäristössä. Valmista infrastruktuuria näimme lähes kaikkialla minne menimme: tyhjiä asuntoja, kouluja ja päiväkoteja, urheilukentät, uimahallit ja kulttuuritalot, joissa vain kourallinen käyttäjiä.

Maahanmuuton vastustajat mielellään sanovat, että sen puolustajat ovat suurin piirtein kaikesta muusta kiinnostuneita, paitsi oman maansa kansalaisista. Enpä usko, että meistä monikaan mieltää itseään "maahanmuuton puolustajaksi", ennemminkin ihmisten liikkuminen ja kotimaansa ulkopuolelle asettuminen on tosiasia, joka on syytä tunnustaa tänä päivänä pysyäkseen mukana maailman menossa. Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa eikä tulevaisuutemme näytä kovin valoisalta, jos eristäydymme Pohjolan perukoille omiin oloihimme. Meitäkin suretti matkoillamme Suomessa tyhjentyvät kylät ja kaupungit, nuupahtamassa olevat yritykset.

Annika heittäytyi matkoilla usein myös hänelle tuttuun antropologin rooliin. Vuosia sitten Lapissa, tiemme johti erääseen Turkin kaupungin mukaan nimettyyn pizza-kebab -paikkaan. Siellä meitä tervehti nuori mies, joka jo parin kysymyksen jälkeen alkoi vuolaasti kertoa elämäntarinaansa. Sen käännekohta oli suomalaisnaisen kohtaaminen Alanyan aurinkorannalla. Vierailu venähti pitkäksi jutusteluksi ja loppumatkan vietimmekin miettien uudenlaista antropologista tutkimusta, jossa kohteena olisivat kaikki Suomen sadat turkkilaiset vävyt ja heidän perustamansa pizza-kebab -paikat, niiden levinneisyyskarttojen laatiminen ja ravintolan perustamisen vaikutukset paikalliseen pikaruokapaikkojen keskinäiseen dynamiikkaan sekä sukulaisuussuhteet täällä ja merten takana.

Annika pystyi vaivatta juttelemaan monenlaisten ihmisten kanssa ja hän oli myös aidosti kiinnostunut heidän asioistaan. Hän jätti meille perinnöksi paitsi avoimen, maailman kaikista ilmiöistä kiinnostuneen mielen, niin toisten auttamisen ja tukemisen kuin verkostoitumisen ja yhdessä tekemisen.

Kirjoitimme tätä puhetta yhdessä Annikan läheisten ystävien Anne Alitolpan ja Elina Ekholmin kanssa. Annen luonnehdinta on ystävästämme osuva: hän oli nopea käänteissään eikä epäröinyt tuoda näkemyksiään esiin. Senpä vuoksi kaikki särmät eivät aina hioutuneet hänen puheissaan. Valoa nopeampi ajattelu toi mukanaan myös tilannekomiikkaa ja hauskan huumorin, jossa Annika nauroi lopulta hersyvimmin itselleen.

Elinan sanoin: Annikan persoonasta välittyi energiaa, voimaa ja säteilyä. Annika suhtautui tsunamissa saamiinsa vammoihin ja myöhempiin sairauksiinsa tyynesti, tekemättä niistä numeroa. Siksi parhaassa iässä olevan elinvoimaisen ystävän kuolema järkytti niin monia. Vain hänen lähipiirinsä tiesi, että hänen terveytensä ei ollut viime vuosina kovin hyvä.

Sinnikäs selviytyjä ja lojaali ystävä eli intensiivisen elämän, joka ei jäänyt keskeneräiseksi. Mutta meidän muiden ja etenkin perheenjäsenten kannalta aivan liian lyhyeksi.

Tarja Rantala

Sivut on luonut Tarja Rantala, ota yhteyttä: forssu(att)elisanet.fi tai puh. 040 7320521
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita