Hei Annika

Tänään (26.5.2018) oli kuolinilmoituksesi Hesarissa, ja se pysäytti jälleen. Aki Sirkesalon koskettava teksti toi mieleen Tapaninpäivän vuonna 2004. Olin Karin ja tyttöjen kanssa hotellissa Wellingtonissa, kun uutisia Thaimaasta alkoi tulla. Tsunami, traaginen päivä. Selviydyit silloin kuin ihmeen kaupalla.

Mietin tänään, ja monena muuna päivänä poismenosi jälkeen, menneitä vuosia ja yhteisiä kohtaamisia. Aloitimme uskontotieteen opinnot samana vuonna 1985 ja sen jälkeen työmme ja tiemme ristesivät monin tavoin. Itse asiassa sinä Annika olit se henkilö, joka aikanaan ohjasit minua maahanmuutto- ja monikulttuuristen asioiden pariin maisterivaiheen jälkeen. Ja myös sen jälkeen kun sinusta oli tullut virkamies, olit aina kannustamassa ja luomassa mahdollisuuksia vuorovaikutukseen tutkimuksen ja käytännön työn välillä. Viimeisin yhteistyömme oli Somalit Helsingissä -hanke, yhdessä Open Society Foundationsin kanssa. Kiitos siitä, että luotit aina tekemisiini. Olit viisas, rohkea, sinulla oli visioita ja fantastiset verkostot. Käheä naurusi saa hyvälle tuulelle vieläkin.

Virkamiehen maailmasta annoit humanistille myös hyviä neuvoja: Älä myy osaamistasi liian halvalla. Ja vaihda tuo reppu jo johonkin nättiin laukkuun! No, minulla vieläkin roikkuu se reppu olkapäällä, mutta on minulla nyt se käsilaukkukin, jos tilanne niin vaatii...

Liitän tähän mukaan kuvan teidän työporukan tutustumismatkalta monikulttuuriseen Torontoon huhtikuussa 2009. Asuin siellä silloin perheen kanssa, ja oli ilo olla "paikallisoppaana". Kuvassa taidetaan olla illallisella Little Indiassa.

Annika, halusit parantaa maailmaa. Ja sen teitkit. Et unohdu, vaan olet nyt tähti taivaalla, yhdessä muiden pois menneiden rakkaiden ihmisten kanssa. Kiitos kaikesta.

Marja Tiilikainen (tai Misa, kuten minua usein kutsuit, lempinimellä opiskeluajoilta)