ETMU ry muistaa perustajajäsentään

07.05.2018

Valtiotieteiden tohtori, dosentti sekä työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskuksen kehittämispäällikkö Annika Forsander (s. 1965) menehtyi äkillisesti kotonaan Helsingissä perjantaina 20.4.2018. Ennen siirtymistään Helsingin kaupungin ensimmäiseksi maahanmuuttoasioiden johtajaksi vuonna 2007 Annika työskenteli tutkijana Svenska social- och kommunahögskolanin Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskus Cerenissä.

Pitkän tutkija- ja virkamieskokemuksensa takia Annikan maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden tuntemus ja ymmärrys oli harvinaisen laaja-alaista, minkä takia hänen asiantuntemukselleen oli kysyntää sekä Suomessa että ulkomailla. Annika oli yksi suomalaisen maahanmuuttotutkimuksen uranuurtajista. Tutkijaurallansa Annika käsitteli monipuolisesti maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyviä kysymyksiä, erityisesti työelämän näkökulmasta. Hänen Turun yliopistossa vuonna 2002 puolustamansa väitöskirja "Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun suomalaisilla työmarkkinoilla" oli ensimmäisiä maahanmuuttoa käsitelleitä väitöskirjoja Suomessa.

Annika oli keskeisessä roolissa, kun Suomen Akatemian "Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa" -tutkimusohjelman (2000-2003) jälkeen alettiin pohtia jatkoa suomalaiselle etnisyyden ja maahanmuuton tutkimukselle. Annikalla oli erinomaiset kansainväliset yhteydet ja hän oli hyvin perillä eurooppalaisesta alan tutkimuksesta. Annika toi yhdessä muiden kanssa esiin ruotsalaisia ja alankomaalaisia esimerkkejä tutkijaverkostoista, joiden pohjalta perustettiin Etnisten suhteiden ja kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksen seura ETMU ry vuonna 2003. Annika oli seuran toiminnassa hyvin aktiivisesti mukana sen alkuvaiheessa ja seurasi ETMU:n kuulumisia myös aktiivikautensa jälkeen.

Annikan tutkijakollegat muistavat hänet inspiroivana, analyyttisenä ja ennakkoluulottomana. Annika lausahti kerran, viitaten tutkijanuran epävarmuuteen, että "tässä [tutkijan] ammatissa pitää osata ottaa turpiin": vastoinkäymisiä tutkijanuralla tulee useimmille, ja ratkaisevaa on, miten vaikeista tilanteista pystyy nousemaan. Tämän realistisen näkökulman lisäksi Annikan tekemisestä välittyi aito yhteiskunnallinen innostus luoda parempaa maahanmuutto- sekä kotoutumispolitiikkaa tutkimuksen sekä kaupunginhallinnon kautta.

Annikaa jäivät kaipaamaan kaksi lasta sekä suuri joukko kollegoita ja ystäviä.


Rolle Alho, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
Tuomas Martikainen, toimitusjohtaja, Siirtolaisuusinstituutti


ETMU ry:n hallitus haluaa kiittää Annikaa hänen merkittävästä työstään seuran perustamisessa ja ylipäänsä muuttoliiketutkimuksen kentällä Suomessa. Haluamme myös välittää syvimmät osanottomme Annikan omaisille, ystäville ja kollegoille.

ETMU ry:n hallitus

Muistokirjoitus on alun perin julkaistu Etmun sähköpostilistalla ja nettisivulla


Sivut on luonut Tarja Rantala, ota yhteyttä: forssu(att)elisanet.fi tai puh. 040 7320521
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita