Annika - suvereeni kaikilla kentillä

24.04.2018

Tutustuin Annikaan 90-luvun loppupuolella. Olimme silloin molemmat jatko-opiskelijoita ja kiinnostuneita maahanmuuton tutkimuksesta. Annika ja Ekholmin Elina olivat koonneet porukkaa keskustelupiiriin, jossa käsiteltiin alan tutkimusta. Sillä joukolla synnytettiinkin sittemmin monta väitöskirjaa! Kun väitöskaronkassani (josta oheinen kuva) kiitin heitä siitä, miten he olivat yhdistäneet ihmisiä toisiinsa, Annika kommentoi muka närkästyneeseen sävyyn, että siitä heitä aina kehutaan, muttei koskaan tieteellisistä saavutuksista.

Se ei sentään pidä paikkansa. Oma tutkimukseni on kohdistunut toisaalle, ja suunnilleen kaikki, mitä tiedän työvoiman maahanmuutosta, on peräisin Annikalta. Aina tarpeen tullen olen välittänyt häneltä kuulemaani tai lukemaani parhaana tietona, mitä meillä aiheesta on - kuinkas muutenkaan!

Kun Annika puolestaan väitteli, hänen karonkassaan kävi yllättäen niin, että sain kutsun istumaan pääpöytään, kun siihen oli jäänyt tyhjä paikka jonkun poisjääneen tärkeän henkilön vuoksi. Vierustoverinani oli Annikan mies Masa, johon tutustuin illan aikana.

Pari vuotta myöhemmin alkoi päivittäisen työtoveruutemme aika, kun Annika houkutteli minut Cereniin tutkijaksi. Saman vuoden lopulla hän lähti perheineen lomamatkalle Thaimaahan. Sillä matkalla meri vei Masan, ja Annika sai vaikeita vammoja - pitkään saimme odottaa raastavan epävarmuuden vallassa häntä takaisin työyhteisöömme.

Oli tappio Cerenille, että Annikaa ei valittu sen johtajaksi, mutta ehkä laajemmin ajatellen oli enemmän hyötyä siitä, että hän siirtyi kehittämään Helsingin maahanmuuttostrategiaa ja valtion kotouttamistoimintaa.

Annika ei ollut comme il faut, vaan aina oma itsensä, vähän kulmikas ulosannissaan, suorapuheinen eikä koskaan tärkeilevä. Ihailin häntä sen vuoksi ja olin tyytyväinen siitä, ettei se estänyt häntä etenemästä urallaan tasoisiinsa tehtäviin.

Viime vuosina olimme tiiveimmin yhteyksissä facebookin välityksellä. Yhdeksi Annikan viimeisimmistä päivityksistä siellä jäi mainos Tatjana Bergeltin taidenäyttelyn avajaisista. Annika oli Bergeltin tauluista kovin innostunut ja oli ostanutkin yhden kotiinsa. Minä jaoin hänen ihastuksensa kiinnostuttuani Bergeltistä jo vuosia sitten. Näyttely jäi Annikalta näkemättä, sillä se on vasta avautumassa. Aion mennä sinne hänenkin puolestaan.

Sen jälkeen menen lasilliselle ja kuvittelen Annikan pöydän toiselle puolelle keskustelemaan. Muistelen hänen ilmeitään, puhetapaansa, ääntään. Ajatustenvaihtoa elävän Annikan kanssa se ei ikävä kyllä korvaa. Sitä jään kaipaamaan.

Outi Lepola