Annika suhtautui elämään rohkeasti ja avoimesti

Annikan poismeno on suuri menetys meille, joille Annika oli luotettava pitkäaikainen ystävä.

Annikan lämmin läsnäolo ja huumorintaju värittivät elämäntapahtumia ja juhlia nuoruusvuosistani asti.

Kuva, jonka haluan jakaa, on otettu meistä Tapiolan lukion pihalla vuonna 1983 minun ja yhteisen ystävämme Pamelan penkkaripäivänä.

Yövyin Annikan luona usein käydessäni täältä Jyväskylästa entisillä kotikonnuillani Espoossa.

Maaliskuun lopussa olin työmatkalla Helsingissä ja sain nauttia Annikan vieraanvaraisuudesta Liisankadulla.

Muistelimme, juttelimme ja nauroimme.

Yksi hauskoista muistoista on keväinen retki, jonka teimme yhdessä Inkoon mökille. Olimme lähteneet sinne kumpikin omalla autolla. Olimme molemmat viimeisillämme raskaana. Annika odotti Ilaria ja minä poikaani Matiasta.

Mukana oli myös vuoden ikäinen Anniina-tyttäreni. Kun olimme saapuneet eväskoreinemme perille,

Annika totesi, että nyt pitää lähteä synnyttämään. Minä ehdin vaihtaa Anniinalle vaipan. Annika soitti Masalle ja lähti ajamaan sairaalaan itse. Minulle hän sanoi, että aja varmuuden vuoksi perässä. Annika pääsi sairaalaan onnellisesti ja niin syntyi Ilari.

Puhuimme paljon myös kuolemasta, koska meidän molempien lapset ovat menettäneet isänsä. Minulle oli hyvin tärkeää, että sain puhua Annikan kanssa lasteni isän kuolemasta, koska hän todella ymmärsi, mistä puhuin. Omista hautajaisistamme juttelimme kepeästi ja huolettomasti.

Annika suhtautui elämään rohkeasti ja avoimesti. Kiitos Annika kaikesta. Kaipaan sinua suunnattoman paljon.

Päivi Tiusanen