Annika, rakas ystävä

Tutustuin sinuun Leena-Kaisan kautta 1990-luvun alussa, kun olin töissä Pakolaisneuvonnassa. Olit niitä harvinaisia ihmisiä, jotka vetävät toisia puoleensa ja luontevasti tulevat luoneeksi verkostoja ympärilleen. Yhteiset matkamme Liettuaan, Thaimaahan, Vietnamiin, Kambodjaan, Valko-Venäjälle ja minne vielä eivät unohdu, eivätkä monet antoisat keskustelut. Suru-uutinen lähdöstäsi perjantaina pysäytti meidät kaikki, koko perheen. Minä olen ollut viikon sanaton. En halua uskoa, että tämä on totta. Autan lapsiasi missä osaan. Muistan sinut aina.

Kirsi